Unelmasynnytykseni

Heräsin lauantaina 17.4. klo 5.00 supisteluihin. Mieli oli levollinen ja hyväntuulinen. Nousin ylös nauttiakseni kauniista kuulaasta aamusta ja omasta rauhasta. En ajatellut, että supistelut olisivat mitään ihmeempiä, olihan minua supistellut jo useamman kuukauden ajan. Istuin ison keltaisen jumppapallon päällä ja tein sudukoita keittiön pöydän ääressä. Kirjoitin sudukonlehden sivuun supistusten välejä, ne tulivat säännöllisesti noin kahdeksan minuutin välein.

Kuuden aikaan tuli olo, että haluan lähteä ulos raikkaaseen ulkoilmaan. Puin päälleni ja hipsin ulos. Pakkasta oli pari astetta, lunta oli vielä paikoitellen jäljellä. Omassa pihassa katselin mullasta nousseita krookuksia ja muita kevätkukkia. Lähdin pienelle kävelyllä läheiseen metsään. Oli aivan ihanan rauhallista ja kaunista. Linnut lauloivat ja metsä tuoksui keväältä.

Mietin pitäisikö mies ja lastenhoitaja siskoni herättää varmuuden vuoksi. Oma olo oli niin hyvä, että se tuntui turhalta, mutta toisaalta supistukset tulivat niin säännöllisinä, että ehkä synnytys olisikin käynnissä. Soitin ensin Haikaranpesään kysyäkseni, että mahtuisikohan sinne, jos synnytyttäisin tänään ja sinne mahtui. Soitin siskolleni, että voisiko hän tulla hakemaan Pompon luokseen hoitoon, koska haluaisin vähän omaa rauhaa ja jos synnyttäisin lähipäivinä. Herätin myös mieheni varovasti. Mies jatkoi uniaan ja siskoni tullessa saimme jutella vielä hetken rauhassa niitä näitä, ennen Pompon heräämistä.

Pompon herättyä kaikki söivät aamupalaa ja pakattiin tavarat. Minulle tuli jokin hassu pakkomielle löytää Pompon hukkunut kevätpipo tai vähintään vastaava pipo. Pengoin kaappeja ja nostelin painaviakin laatikoita etsiessäni pipoa. Välillä piti ähistä supistuksen tullessa, mutta etsintä vain jatkui. Lopulta siskoni ja mieheni saivat minut vakuutettua, että Pompo selviää aivan hyvin niillä kolmella varapipolla sekä talvipipollaan lyhyen hoitoreissunsa ajan ja minä voin ihan sanoa heippa siskolleni ja Pompolle sekä keskittyä synnytykseen.

Yhdeksän aikoihin menin suihkuun jumppapallon kanssa. Silloin alkoi tuntua, että kai tänään ihan oikeasti synnytetään. Suihkussa oli hyvä olla, niin hyvä, etten enää halunnut lähteä sieltä pois. Mieheni kuitenkin kellotti, että supisteluita tuli ennen kymmentä jo neljän minuutin välein ja sanoi, että nyt lähdetään sairaalaan. Vielä soitettiin Haikaranpesään ja taksikeskukseen.

Vaikka sanoimme taksille, ettei ole mitään kiirusta, niin silti kuski päätteli ilmeistäni ja takapenkin ähinästä jotain muuta. Ja hyvä niin. Kättärille saavuttuamme supistelut tulivat kahden minuutin välein ja Haikaranpesään saavuttaessa klo 10.35 supisteluita tuli jo yhden minuutin välein. Pääsimme heti synnytyssaliin. Kun tajuntaani jysähti, että pääsimme Haikaranpesään ja saimme vielä ammehuoneen, niin purskahdin vain itkuun. Unelmien täyttymys!

Sisätutkimuksessa selvisi, että olen noin kuusi senttiä auki. Pyysin päästä jumppapallon päälle käyrien oton ajaksi ja se sopi. Käyrät piirtyivät hetken nätisti, mutta sitten sydänäänet katosivat. Olisin halunnut ilokaasua helpottamaan oloa, mutta kätilö ei uskaltanut antaa sitä ennen kuin sydänäänet olisivat varmat. Onneksi Lompon liikkeet tuntuivat koko ajan vatsan ulkopuolelta, joten tiedettiin, että Lompo on sentään elossa. Myöhemmin arveltiin, että ilmeisesti Lompo oli aluksi niin ylhäällä ja laskeutui vauhdilla, joten anturit eivät siksi saaneet sydänääniä. Mieheni helpotti oloani hieromalla ja tsemppaamalla.

Pian halusin päästä vessaan. Kätilö huikkasi perään, että jos tulee suuri kakkahädän olo, niin sano. Kätilö taisi arvata oikein, sillä vessanpöntölle päästessäni sellainen olo tuli. Kätilö pyysi minut heti pois vessasta. Sanoin etten pääse, jään tänne, mutta kätilö vain käski ”nyt tulet tänne!”. Ajattelin, että pakko kai se on totella. Kätilö ehti sanoa, että ”Olet synnytyssuunnitelmassa sanonut, että haluaisit ponnistaa kontillasi. Onko se yhä ok? Haluatko parisängylle vai varsinaiselle synnytyssängylle?”. Synnytyksen aikana en ollut yhtään ehtinyt miettimään ponnistamista, joten kontillaan tuntui yhä hyvältä vaihtoehdolta. Parisänky tuntui paremmalta paikalta kontillaan olemiseen, koska se oli mukavan matalalla ja ennenkaikkea siihen oli lyhyempi matka vessasta.

Kätilön teki pikaisen sisätutkimuksen ja totesi, että olen aivan auki ja saan alkaa ponnistamaan. Olin aivan häkellyksissäni ja pihalla tilanteesta, vastahan minä tulin sairaalaan, en kai vielä voi alkaa ponnistamaan. Mutta niin vaan 11 minuutin kontillaan ponnistamisen tuloksena meidän Lompo Pikkuherra syntyi käsi poskella. Kello oli 11.25 eli olimme ehtineet olla sairaalassa 50 min.

Oli aivan ihanaa saada Lompo syliin, köllötellä turvallisesti parisängyssä säkkituolin ja tyynyjen tukemana. Mieheni halasi meitä. Minulla oli yhä päälläni omat vaatteet, en ollut ehtinyt vaihtamaan niitä. Oli turvallinen ja hyvä olla. Saimme hengähtää pitkään synnytyssalissa. Puhelimme hiljakseen mieheni kanssa mitä tapahtuikaan äsken. Ihmettelimme pientä poikaamme. Oli hämmentynyt olo siitä kuinka saimme kokea luonnollisesti edenneen ja erittäin helpon synnytyksen. Kivunlievityksenä oli miehen tuki ja hieronta, jumppapallo, lämmin kaurapussi, suihku sekä kätilön selkeät turvalliset ohjeet. Uskon, että luottamus omaan itseen, Haikaranpesän ilmapiiri sekä etukäteen tehty synnytyssuunnitelma helpotti synnytystä aikatavalla.

Myönnän, että toiveeni synnytystä kohtaan olivat ”kunhan pääsen johonkin sairaalaan synnyttämään” ja sitten oli erikseen se ”unelmasynnytykseni”. Sain kuitenkin kokea unelmasynnytykseni. Ja tärkein kaikista, saimme meille rakkaan lapsemme, Lompon.

Mainokset

Haikara toi pikkuherran

Taisin olla riittävän kiltti (katso Viimeisiä viedään -postaus), sillä haikara toi meille pikkuherran lauantaina 17.4. vain pari päivää lasketun ajan jälkeen. Oli aika juhlallista kokea luonnollisesti käynnistynyt ja helppo synnytys, päästä Kättärin Haikaranpesään ja saada kaiken lisäksi vielä perhehuone!

Todo-lista

Jääkaappimme oveen ilmestyi noin kuukausi sitten lista asioista, jotka olisi hyvä hoitaa kuntoon ennen Lompon syntymää. Uskokaa tai älkää, nyt listalla on enää kaksi asiaa, joita ei ole vedetty yli! Myönnetään, että vielä aamusella asioita oli seitsemän. Viimetinka on paras tinka vai mitenkäs se menikään…

Aika moni asia jäi vahingossa viimetinkaan, mutta jotkut asiat oli sovittu, ettei turhaan hötkyillä, vaan ne hoidetaan kuntoon vastan lasketun ajan tietämissä. Äsken rakensimme Stokken sängyn ja kiinnitimme siihen Pompon odotuksen aikana tehdyn pinnasängyn suojuksen ja petasimme sängyn itsetehdyillä lakanoilla. On se vaan pieni sänky ja teki taas kerran todeksi sen, että meille muuttaa kohta pieni ihminen.

Ne pari asiaa, jotka ovat yhä hoitamatta on erään lipaston kuljettaminen mökille ja valokuvien järjestäminen. Lipasto on pitänyt viedä jo joulusta asti, joten eipä kai sillä vieläkään kiirettä ole. Ihan hyvin Lompo ja lipasto voivat elää sulassa sovussa. Ja valokuvien järjestely on edennyt huimasti, vaan vielä on hommaa jäljellä. Vinkkinä vaan muille vanhemmille, että jos harrastatte tosiaan valokuvausta, niin kannattaa aika ajoin tilata ja järjestää kuvia, eikä yrittää kahden vuoden välein raskaushuuruissa selvitä urakasta.

Todo-listan mukaan Lompo saisi syntyä. Vaan nyt ei minun puolestani ole mikään kiirus, sillä olisi mukava saada sairastettua tämä koko perheen vallannut flunssa pois. Muutenkin on sellainen fiilis, että kyllähän tätä raskautta nyt vielä pari viikkoa jaksaa, jos on kerran tähänkin asti jaksanut. Vaan samaan aikaan en pistä kyllä pahakseni, jos Lompo päättää syntyä vaikka ensi yönä. Tulee sitten kun on valmis.

Viimeisiä viedään

Laskettuun aikaan on enää muutama päivä aikaa. Olin viime viikonloppuna ihan varma, että kohta Lompo syntyy. Oli merkkejä lähestyvästä synnytyksestä, vaan pari päivää sitten oireet katosivat lopullisesti. Tässä sitä vaan eletään elämää niin kuin ennenkin ja samaan aikaan toivotaan, että syntyis jo. Tuntuu, että olisi jossain välitilassa. Raskausjutut on nyt koettu, mutta vauva-aika ei ole vielä koittanut. Synnyttääkin pitäisi jossain välissä, vaan ei tietoakaan, että milloin.

Onneksi fyysisesti olo ok, joten odottaminen ei ole mahdotonta tai toivotonta. Turvotus on tylsin vaiva, jos sen hoidon unohtaa yli kolmeksi tunniksi, niin elo muuttuu kurjaksi. Toisaalta, jos malttaa ympäri vuorokauden juoda noin 3dl vettä parin tunnin välein, syödä appelsiineja, liikkua sopivasti, pitää jalkoja koholla hetkittäin ja unohtaa kiristävät vaatteet, niin kyllä sen kanssa elää. Nämä loppuraskauden yöt ovat myös olleet ihan ok. Parin tunnin välein juomaan ja vessaan ja ehkä joka toinen tai kolmas yö unettomuutta klo 03.30-05.00. Yllättävän hyvin siis yhä edelleen nukun. Päiväunia tulee nukuttua noin joka toinen päivä, luksushetkiä äidille. Supistelut ovat olleet aika maltillisia, tietenkin niitä tulee, mutta ne eivät ole mahdottomia. Olin odottanut, että loppumetreille asti minua supistelisi usein timakasti kuten Pompoa odottaessa, mutta taas kerran olen saanut huomata, että raskaudet ovat erilaisia…

Yritän palailla ajatuksiin, joita oli Pompon lasketun päivän tienoilla. Dementia on ilmeisesti todellakin iskenyt, sillä en muista millaista oli odottaa. Muistan hyvin tunnelmat yliaikaisuuden venyessä, kuinka kaikki ärsytti, erityisesti ihmisten suusta päässeet sammakot, vaan millaista oli laskettuna päivänä.

Minulla on sellainen kutina ja erityisesti toivo, että kyllä Lompo tässä viikon sisään syntyy. Haluaisin niin kovin kokea luonnollisesti käynnistyneen synnytyksen. Tunnen itseni sen verran hyvin, että paljon yliaikaisuutta en jaksa odottaa. Vaikka onnistuihan odottaminen viimeksikin.

Höpöt ajatukset ovat hiipivät päähäni. Jos olen oikein kiltti äitinä ja vaimona, elelen elämää maltillisesti odottaen, suloisuuksia Lompolle jutellen ja sopivasti vauvajuttuja valmiiksi tehden, niin enkö sitten voisi saada palkinnoksi tässä lähipäivinä käynnistyvää synnytystä? Eikös se olisi kivaa ja reilua kaikkia kohtaan?

Rakkaustilkuista koottu

Mikä siinäkin on, että jos tietää yhdeksän kuukauden ajan, että haluaa tehdä syntyvälle lapselleen tilkkutäkin, niin aloittaa sen teon pari viikkoa ennen laskettua aikaa? Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty? Ei päde tässä tapauksessa, koska päässä oli ideoita satamäärin, eikä mitään selkeää mielikuvaa tilkkutäkistä syntynyt. Lopulta päätin, että nyt Lompon on syytä saada tilkkutäkkinsä. Jotain rakkaudella äidin tekemää, suomalaista, yksinkertaista, mutta pientä jujua mukana ja käytännöllistä.

Kymmeniä tilkkukankaita myyviä nettikauppoja selanneena päädyin kuitenkin kävelemään Marimekon myymälään ja valitsemaan sieltä ihanaa suomalaista designkangasta neljässä eri värissä. Täkin tyyliksi valikoitui oikein klassinen tilkkutyötyyli, jotta kankaat pääsivät oikeuksiinsa. Pari päivää kankaiden oston jälkeen täkki on lähes valmis. Heh, piti tätäkin asiaa sitten pitkittää ja mutkistaa ihan turhaan. Tilkkutäkistähän tulee ihan kiva ja yksinkertaisuudessaan se ei ole aiheuttanut mieletöntä stressiä.

Käsintikkausten aikana on Lompo ollut kovasti mielessä. Rakkautta joka pistolla.

Lompo, odotan sinua.

Esikoinen ja tosikoinen

Toisen lapsen odottaminen on erilaista kuin ensimmäisen, se on tullut tässä matkan varrella huomattua. En uskalla lähteä väittämään kumman odottaminen on ollut helpompaa. Kokemus ja tieto lisäävät tuskaa, mutta myös helpottavat. Odotus ei ole toisen kanssa keskiössä, vaan tavallinen elo jatkuu ja odotus on osa arkea.

Eilen kiristelin hampaita ja kaduin syvästi, että olen ryhtynyt äidiksi yhdelle, saati sitten vielä toisellekin lapselle. Päivä oli mahdoton, kun yhdistettiin viimeisillään raskaana oleva nainen ja uhmaikäinen nukkumaton 2v Pompo. Illalla meinasi itku tulla, kun yritti vain jaksaa.

Tänään asiat olivatkin ihan toisin. Äiti ja tytär olivat molemmat levänneet, tehtiin normaaleita kivoja juttuja, höpsöteltiin, köllöteltiin, juteltiin, niin ja se yksi tärkeimmistä jutuista: molemmat nukuttiin päiväunet. Tänään tuntui siltä, että nautin kotiäitiydestä ja uskon, että selviän ihan kunnialla kahdenkin lapsen kanssa.

Pompo on todella suloinen odottaessaan Lompoa. Joka päivä hän juttelee Lomposta jotain. Hän etsii usein lelukuvastosta Lompolle sopivia leluja. Nähdessään Lompon vaatteita tai tavaroita Pompo selittää “Lompo syntyy, pian syntyy”. Unille mennessään Pompo käy silittelemässä vatsaani, normaalisti hän mutisee jotain hyvästä yöstä, mutta tänään tuli kirkkaalla äänellä “Moido Lompo!”. Minulla ei ole mitään tietoa siitä kuinka hyvin Pompo ymmärtää, että Lompo on oikea vauva ja syntyy kohta elämäämme ja muuttaa sitä. Toivon kuitenkin, että Lompo on tullut osaksi Pompon elämää puheiden ja tekojen kautta ja helpottaisi sopeutumista pikkusiskoon tai veljeen.

Meidän onneksi lähipiirissämme moni on saanut toisen lapsen viime aikoina ja Pompo on saanut nähdä pikkusiskoja tai -veljiä. Imetykset ja vaipanvaihdot ovat tulleet tutuiksi. Jopa niin tutuiksi, että Pompo hoitaa nukkejaan ja pupujaan yhtä ahkerasti imettäen, vaippaa vaihtaen ja nukuttaen. Meillä on monta kirjaa, jotka kertovat vauvan tulosta perheeseen. Niitä luetaan mielellään ja selitellään päivän mittaan tarinoita niistä.

Yritän sopivalla tavalla kertoa Pompolle Lomposta ja valmistaa häntä Lompon tuloon. En halua tuputtaa liikaa, mutta jotain kuitenkin. Jännityksellä odotan millaiseksi arki muuttuu ja miten Pompo suhtautuu muutokseen. MLL:n sivuilta bongasin ihan mielenkiintoisen artikkelin miten voisi isosisaruksen mustasukkaisuutta helpottaa. Pitänee kokeilla toteuttaa siinä annettuja vinkkejä.

Meneväinen äitiysloman alku

Äitiysloman alku on tarkoittanut minulle “haluan tehdä vielä tätä ja tätä ja tätä ja tätäkin, ennen kuin Lompo syntyy”. Käytännössä se on tarkoittanut vauhdikasta elämää.

Aloitin äitiysloman tyttöjen illalla. Haaveilin hieman babyshowereista, vaikka ennen pidin niitä ihan turhina, mutta yksiin onnistuneisiin babyshowereihin osallistuttuani tuli olo, että sehän on erinomainen siirtymäriitti äitiyslomalle ja syy nähdä kavereita. En todellakaan jaksanut alkaa järkätä kunnon babyshowereita, puunata kotia ja miettiä tarjoiluita, joten lähdimme tyttöjen kanssa Harjutorin saunaan. Olipa kivan erilainen ympäristö ja mukavan leppoisa ilta saunomisen merkeissä! Tuli hyvä mieli aloittaa äitiysloma jotenkin erilaisesti.

Olen jaksanut reissata äitiyslomalla yllättävän paljon. Kaikki reissut on kylläkin toteutettu periaatteella, että aamulla teen lopullisen päätöksen lähteäkö vai eikö. Olen ehtinyt käydä kavereiden luona ympäri Suomea sekä Tallinnassa humputtelemassa. Pompo on reissannut mukana, eikä se ole tuntunut ollenkaan niin rasittavalta kuin etukäteen olen jännittänyt. Auto ja rengasliina ovat mahdollistaneet paljon sekä se, että kaverit ovat leikkineet ja auttaneet muutenkin Pompon hoidossa.

Iltaisin tai viikonloppuisin olen halunnut pieniä ihan omia hetkiä, jolloin olen lähtynyt yksin kaupungille kahville tai shoppailemaan. Ne hetket olen halunnut käyttää Lompon tulon valmisteluihin eli hankintoihin, odotuspäiväkirjan kirjoittamiseen ja ihan vain raskaudesta nauttimiseen. Tunnin parin hetkistä on tullut luksusta. Onneksi mies ymmärtää irtiottojeni tärkeyden ja puolestaan nauttiin kahdenkeskisestä ajasta Pompon kanssa.

Nyt kun laskettu aika lähestyy ja lähestyy, niin menemisten suhteen on vähän ristiriitainen olo. Toisaalta ajattelen, että Lompo vain menoon mukaan, sehän on niin pieni ja vähään tyytyväinen, että helpostihan menot jatkuvat samankaltaisena kuin nytkin. Toisaalta taas tuntuu, että olen ihan sidottu kotiin, kun on kaksi lasta, joista toinen on uhmakas ja toinen pieni vaativa vauva ja itse olen aivan rättipoikki oleva äiti. Toivoisin, että löytyy joku kultainen keskitie kotonaolon ja hummailun välille. Toivoisin, että muistaisin ottaa huomioon lapseni. Toivoisin, että muistaisin pitää huolta itsestäni ottamalla riittävästi omaa aikaa, olkoot se sitten puutarhan rapsuttelua puolen tunnin pätkissä tai oma retki Porvooseen kaverin kanssa. Luotan jotenkin myös siihen, että nyt olen viimeisen kuukauden aikana saanut tehdä niin paljon omia juttuja, että haluankin vain nautin nelihenkisen perheen arjesta. Aikansa kutakin.

Juhlan aihetta

Rakkaat yllätysvieraat tortilla-ainesten ja jätskin kera toivat erityisen juhlan tunnun tähän iltaan. Syytä olikin juhlia, koska
– Lompo on tajunnut kääntyä pää alaspäin
– on naistenpäivä
– äitiysloma alkoi

Imetyksen helpottajat

Imetys on välillä sellaista säätöä, että mitä helpommaksi sen tekee itselleen, niin sitä mukavampaa imetyksestä tulee. Kun takana on yksi imetys, niin tietää jo vähän mihin pitää varautua. Nyt on 40 päivää laskettuun aikaan ja olisi syytä tehdä inventaario ja tarvittavat hankinnat myös imetystä varten.

Imetysliivejä löytyy muutamia. Mitkään eivät olleet minusta täydelliset, joten nyt kaivataan kommentteja ja vinkkejä teidän lemppari imetysliiveistä.

Imetyspaitoja kotiutui meille eilen kaksi lisää. Boobin imetyspaidat ovat loistavia! Parissa vuodessa tuotekehittely on mennyt eteenpäin ja helmat pidentyneet, jotta röllömasukin pysyy nyt paremmin piilossa pitkäselkäisellä. Boobin paitojen ainut huono puoli on todella suolainen hinta. Vaan kyllä sen maksaa, kun saa laatua ja käytännöllisyyttä. Kun aion imettää vuoden verran, niin paidoille ja muille imetysjutuille tulee rahansa veroista käyttöä.

Kestoliivinsuojat bambusta olivat viimeksi päivittäin käytössä ja niitä pitää saada lisää! Tykkäsin eniten täysin bambuisista, vain aluksi tarvitsin muutamia kosteussulullisia versioita. Bambuiset liivinsuojat olivat miellyttävät iholla myös märkinä, imivät uskomattomia nestemääriä, muotoutuivat mukaviksi kupeiksi ja toimivat myös rikkimenneellä iholla, koska bambu on antibakteerista. Pitänee ommella muutamia liivinsuojia lisää tai sitten tilata niitä Huisilta.

Harsoja ja maidonkerääjiä tarvitaan ylimääräisen maidontulon hallintaan. Maidonkerääjien tämänhetkinen olinpaikka on ihan arvoitus… Vai olenkohan antanut ne jollekin tutulleni eteenpäin..? Toisaalta aika nopeasti huomasin, että ylimääräistä maidontuloa hillitsi paremmin harsolla napakasti painaminen herumisen alkaessa, kuin maidonkerääjien käyttö, joten en tiedä minkä verran maidonkerääjille tulee tässä imetyksessä käyttöä.

Pitänee varata imetyksien ajaksi viihdykettä niin minulle kuin Pompo-isosiskollekin. Etenkin alkuun, kun Lompo asustelee rinnalla lähes koko ajan, niin viihdykkeet tulevat tarpeeseen. Lehtipinoa voisi kasvattaa, opetella katsomaan telkkaria, käydä kirjastossa hakemassa kasan lastenkirjoja, tsekata nettitv:n lastenohjelmatarjontaa, valjastaa isän, sukulaiset ja kaverit viihdyttämään Pompoa ja ehkäpä jopa opetella imettämään kantoliinassa.

Mehupullon korkki pitäisi bongata jostain. Jos Lompolle täytyy antaa lisämaitoa, niin teen sen mieluusti hörppyyttämällä ja mehupullon korkki toimii siinä hommassa hyvin.

Imetystyynyä en ole koskaan kaivannut, sillä jos jotain tukea on tarvinut, niin tavallisillakin tyynyillä tuen on saanut rakennettua helposti. Rintakumeja en tarvinnut, toivottavasti en nytkään, kai silti pitää katsoa löytyisikö jostain kaapin perukoilta rintakumit, jotka hankin ennen Pompon syntymää.

Mitähän muuta imetysjuttua kaipaisin tai en kaipaisi…

Synnytyssuunnittelua

Joskus käy hyvä tuuri. Meillä kävi tänään. Kävimme Haikaranpesän synnytyssuunnittelussa mieheni kanssa. Iloiseksi yllätykseksi suunnittelun keskustelutti sama kätilö, joka oli pitänyt meille Pompon aikana synnytysvalmennusta ja jonka kanssa olin käynyt pelkokeskustelun. Kätilö kaiken lisäksi muisti meidät!

Tuntui mukavalta ja turvalliselta keskustella sellaisen kätilön kanssa, jonka tiesi entuudestaan. Keskusteluun varattu tunti hurahti vauhdilla. Kävimme läpi sairaalaan lähtöä, kipua, voimavaroja, toiveita kätilöille, isän roolia, imetystä ja lapsivuodeaikaa. Aika hyvin minulla oli selvillä mitä haluan Lompon synnytyksessä (turvallista tunnelmaa, paljon kosketusta ja kannustavia sanoja, liikkumista, jumppapallon, vettä ja ilokaasua), silti oli hyvä sanoa ne ääneen ja saada ne kirjatuksi ylös.

Uusia ajatuksia sain siitä koska lähteä sairaalaan. Minullahan ei ole kokemusta kuin käynnistetystä synnytyksestä (katso reittioppaasta sopiva bussi) ja keskenmenosta (vaadi päästä sairaalaan ajoissa, äläkä välitä typerän kätilön sanoista). Yllättävää oli uudelleen synnyttäjälle ohje, että tule sairaalaan mieluummin ajoissa, kuin myöhään. Kun supistukset ovat säännöllisiä ja väliltään noin 10min, niin kannattaa lähteä, tai ainakin soittaa, synnärille. Näin sairaalassa ehtii hetken valmistautuakin synnytykseen ja saada tarvittavaa kivunlievitystä. Mieleen on niin painunut ohje ensisynnyttäjille siitä, että ole kotona niin pitkään kuin vain mitenkään kykenet, että uusi ohje tuntuu oudolle. On aika mukavaa ajatella, että sairaalaan saa mennä ajoissa ja hyödyntää siellä olevia juttuja kuten mahdollista ammetta, ilokaasua ja muita lääkkeettömiä kivunlievityksiä.

Synnytyssuunnitelma toi synnytyksen lähemmäksi todellisuutta. Ihan kohta meidän Lompo syntyy! Saan hänet pienenä ja ryppyisenä rinnalleni. Meidän perheestä tulee nelihenkinen. Synnytyssunnitelma toi myös konkretian mieleen, pitäisköhän jossain vaiheessa sopia Pompon hoidosta synnytyksen aikana, pakata sairaalakassi, pestä vauvanvaatteet, tehdä viimeiset hankinnat ja laittaa Lompon tavarat ja vaatteet paikoilleen. Suloisia valmistelun hetkiä siis luvassa.

« Older entries