Pompon ja Rompon odotus

Laskettuun aikaan on enää muutama päivä aikaa. Olin viime viikonloppuna ihan varma, että kohta Lompo syntyy. Oli merkkejä lähestyvästä synnytyksestä, vaan pari päivää sitten oireet katosivat lopullisesti. Tässä sitä vaan eletään elämää niin kuin ennenkin ja samaan aikaan toivotaan, että syntyis jo. Tuntuu, että olisi jossain välitilassa. Raskausjutut on nyt koettu, mutta vauva-aika ei ole vielä koittanut. Synnyttääkin pitäisi jossain välissä, vaan ei tietoakaan, että milloin.

Onneksi fyysisesti olo ok, joten odottaminen ei ole mahdotonta tai toivotonta. Turvotus on tylsin vaiva, jos sen hoidon unohtaa yli kolmeksi tunniksi, niin elo muuttuu kurjaksi. Toisaalta, jos malttaa ympäri vuorokauden juoda noin 3dl vettä parin tunnin välein, syödä appelsiineja, liikkua sopivasti, pitää jalkoja koholla hetkittäin ja unohtaa kiristävät vaatteet, niin kyllä sen kanssa elää. Nämä loppuraskauden yöt ovat myös olleet ihan ok. Parin tunnin välein juomaan ja vessaan ja ehkä joka toinen tai kolmas yö unettomuutta klo 03.30-05.00. Yllättävän hyvin siis yhä edelleen nukun. Päiväunia tulee nukuttua noin joka toinen päivä, luksushetkiä äidille. Supistelut ovat olleet aika maltillisia, tietenkin niitä tulee, mutta ne eivät ole mahdottomia. Olin odottanut, että loppumetreille asti minua supistelisi usein timakasti kuten Pompoa odottaessa, mutta taas kerran olen saanut huomata, että raskaudet ovat erilaisia…

Yritän palailla ajatuksiin, joita oli Pompon lasketun päivän tienoilla. Dementia on ilmeisesti todellakin iskenyt, sillä en muista millaista oli odottaa. Muistan hyvin tunnelmat yliaikaisuuden venyessä, kuinka kaikki ärsytti, erityisesti ihmisten suusta päässeet sammakot, vaan millaista oli laskettuna päivänä.

Minulla on sellainen kutina ja erityisesti toivo, että kyllä Lompo tässä viikon sisään syntyy. Haluaisin niin kovin kokea luonnollisesti käynnistyneen synnytyksen. Tunnen itseni sen verran hyvin, että paljon yliaikaisuutta en jaksa odottaa. Vaikka onnistuihan odottaminen viimeksikin.

Höpöt ajatukset ovat hiipivät päähäni. Jos olen oikein kiltti äitinä ja vaimona, elelen elämää maltillisesti odottaen, suloisuuksia Lompolle jutellen ja sopivasti vauvajuttuja valmiiksi tehden, niin enkö sitten voisi saada palkinnoksi tässä lähipäivinä käynnistyvää synnytystä? Eikös se olisi kivaa ja reilua kaikkia kohtaan?